Login 
Wilma- ja ATK-ohjeita
Tiedote Huoltajille Wilmasta, syksy 2008

Wilma on otettu käyttöön Pohjois-Haagan yhteiskoulussa nyt kokonaisuudessaan.Vanhojen tuttujen arvosanojen ja työjärjestysten katselun lisäksi nyt on käytössä myös mm. pikaviestit ja poissaolojärjestelmä.
 
Kaikille oppilaille on jaettu järjestelmään tunnukset. Lisäksi kaikkien alle 18-vuotiaiden huoltajille on lähetetty huoltajatunnukset. Huoltajatunnus on lähetetty väestörekisteristä tulleen tiedon mukaan 1. huoltajalle, riippumatta siitä kumman huoltajan luona oppilas mahdollisesti asuu. Tunnus on kuitenkin aina huoltajien yhteinen.  
 
Oppilaan ollessa täysi-ikäinen huoltajatunnus ei ole oletuksena voimassa. Kuitenkin myös täysi-ikäisen on selvitettävä poissaolonsa. Hän voi ne selvittää joko lääkärintodistuksella, muulla luotettavalla todistuksella (esim. kutsuntatodistus) tai hän voi antaa vanhempiensa selvittää poissaolot. Mikäli oppilas haluaa, että vanhemmat voivat selvittää poissaolot, pitää hänen antaa vanhemmille lupa siihen.  
 
Tämä tapahtuu tiedottamalla asiasta Sami Auersalmelle. Hän joko voimaanpanee olemassa olevan huoltajatunnuksen tai tekee uuden tunnuksen. Salasana kannattaa aina vaihtaa.

Yleistä tietoa Wilmasta
 
Pohjois-Haagan yhteiskoulussa on käytössä internet-liittymä Wilma, jonka kautta käsitellään oppilaiden ja opiskelijoiden opetusjärjestelyihin ja opetukseen liittyviä asioita.

Wilman kautta vanhemmat saavat tietoa lastensa opetusjärjestelyistä ja opetuksesta. Wilman kautta voi myös seurata, miten oma lapsi osallistuu opetukseen. Wilma on integroitu suoraan peruskoulujen, lukioiden ja aikuislukioiden oppilas- ja opiskelijahallintojärjestelmiin.

Wilmaa käyttävät myös oppilaat ja opiskelijat omien opintojensa seurantaan ja lukioissa mm. kurssi-ilmoittautumisiin.

Wilmaan tarvitaan käyttäjätunnukset

Oppilaan huoltajat saavat lukuvuoden alussa Wilmaan oman, oppilaskohtaisen käyttäjätunnuksen. Huoltajatunnus tehdään Väestörekisteristä saaduista huoltajatiedoista automaattisesti. Huoltaja voi perustelluista syistä anoa kirjallisesti uutta tunnusta koululta. Jos koulu ei voi tehdä uutta tunnusta, toimitetaan anomus opetusvirastoon. Koulu tiedottaa huoltajalle uudesta tunnuksesta.

Oppilaat ja opiskelijat saavat Wilma-tunnuksen koulustaan.

Miten koulu käyttää Wilmaa?

Opettaja voi merkitä oppilaiden arvioinnit Wilmaan ja seurata ja avustaa oppilasta oppimäärien suorittamisessa ja lukio-opintojen valinnoissa. Opettaja voi lähettää ryhmänsä opetusjärjestelyihin liittyviä viestejä ja ajankohtaisia tiedotteita. Rehtori voi lähettää koko koulua koskevia tiedotteita ja tehdä kyselyitä koteihin verkossa. Opettaja kirjaa Wilmaan oppilaan poissaolot ja seuraa kodin selvityksiä. Tähän selvitystyöhön voi osallistua myös oppilashuollon henkilöstö.

Miten Wilma palvelee koteja?

Huoltajat voivat olla Wilman kautta yhteydessä opettajiin opetukseen liittyvissä asioissa ja ilmoittaa oppilaan sairastumisesta. Vastaavasti opettaja, kuraattori tai psykologi voi olla yhteydessä kotiin Wilman kautta.

Huoltajat voivat seurata lapsensa suoriutumista eri oppiaineissa ja selvittää poissaoloja. Wilman kautta pääsee lukemaan rehtorin tai opettajan lähettämiä tiedotteita ja huoltajat voivat vastata rehtorin tai opettajan lähettämiin kyselyihin. Wilman kautta voi myös tutustua koulun toimintasuunnitelmaan. Lisäksi huoltajat näkevät lapsensa työjärjestyksen Wilmassa.

Miten Wilma palvelee oppilaita ja opiskelijoita?

Kaikki oppilaat voivat nähdä Wilman kautta opettajien antamat omat arvosanansa ja omat, opettajan kirjaamat poissaolonsa. Samoin kuin huoltajat, voivat he myös lukea opettajan lähettämiä viestejä ja lähettää viestiä opettajalle sekä lukea rehtorin ja opettajan tiedotteita. Wilman kautta oppilaat voivat vastata kyselyihin. Lukion opiskelija voi lisäksi valita lukion kursseja oman koulun tai toisen asteen kurssitarjottimesta ja nähdä oman työjärjestyksensä.

  Pohjois-Haagan yhteiskoulu Vastuut