Olen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Olen opettanut sekä koulumme lukiossa että yläasteella, mutta tällä hetkellä tuntini ovat pelkästään lukion puolella.
Vapaa-aikanani muun muassa luen monipuolisesti, kirjoitan, lenkkeilen ja reissailen. Pidän kielellä kikkailusta ja tilannekomiikasta, muun muassa Bisquit, Markus ”Kettunen” Kajo ja Origo kiristelevät nauruhermojani. Pidän siis itseäni huumorintajuisena – tosin täytyy myöntää, että vitsini vain eivät aina avaudu kaikille, olenhan perimältäni ¾-pohjalainen! Myös opetustilanteissa pidän tärkeänä huumorintajua, mutta sen lisäksi muun muassa aktiivisuutta, työteliäisyyttä ja reilua peliä – molemmin puolin.
Työni on tärkeää, haastavaa ja palkitsevaa: äidinkielen kanssa olemme tekemisissä kaikkialla ja kaiken aikaa, sitä tarvitsemme, se on osa persoonaamme ja sen avulla hallitsemme elämää. Kirjallisuus puolestaan on paitsi oleellinen osa kieltämme, niin myös itsemme ymmärtämisen väline. Pilke silmäkulmassa voisi sanoa, että ovet ovat avoinna lähes joka paikkaan, jos on taitava lukija, kirjoittaja - ja erityisesti puhuja!

Kun haluat saada minut kiinni, jätä soittopyyntö opettajainhuoneeseen tai kirjoita wilma-viesti. Pyrin tarttumaan asiaan pikimmiten.
P.S. Miltei päivittäin käyn muun muassa seuraavilla sivuilla: