KORIPALLON MM-KISAT 2009, TYTÖT

MM-kisajoukkue pelaaja pelaajalta:

IDA
Puolustuspään luottopelaaja. Pysyi naapurin nopeidenkin takapelaajien vauhdissa hyvin mukana. Osasi myös tarvittaessa rauhoittaa hyökkäystä vaikka puolustus roikkui ihan ihossa kiinni. Oli päivästä toiseen hyvällä tuulella ja tartutti iloisuutensa muihinkin pelaajiin.

KAROLIINA
Joukkueen ilopilleri parketilla ja vapaa-ajalla. Oli jatkuvasti äänessä ja liikkeessä, energiaa tuntui riittävän loputtomasti. Kentälle päästessään vauhtia riitti, onneksi peleissä ei ollut nopeusrajoituksia. Kovapäinen peluri, joka pysähtyi vasta vastustajan kyynärpään iskuun viimeisessä pelissä.

TANIA
Kova luu, joka ei vastustajille armoa antanut. Pelasi kaikki tilanteet loppuun saakka, ei pelännyt mennä pieniinkään koloihin jos tiedossa oli pallon saaminen omalle joukkueelle. Hammasvamma valitettavasti päätti turnauksen liian aikaisin.

ANU
Fiksu pelaaja, jonka kaikki ratkaisut olivat loppuun asti harkittuja. Erittäin tarkka kaukoheittäjä, rankaisi liian kaukana makaavaa puolustajaa tarkoilla kolmen pisteen koreilla. Puolustuspäässäkin pärjäsi fiksuudellaan myös nopeampia hyökkääjiä vastaan.

HEINI
Joukkueen kapteeni. Piti huolta ryhmästään kentällä ja kentän ulkopuolella. Oli omalla esimerkillään useasti heittäytymässä pallon perään, ei jättänyt mitään tilannetta pelaamatta loppuun. Turhaan säästeli tarkkaa heittoaan.  Lähes aina pallon ilmaan lähettäessään pisti sen myös koriin.

ASTA
Puolustuspään spesialisti, joka pystyi pimentämään sekä itseään kookkaampia että pienempiä vastustajia. Ei pelännyt ottaa mustelmia vastaan vaan pisti aina kroppansa likoon tilanteessa kuin tilanteessa. Ajoi rohkeasti korille ja hankki näin paljon virheitä läpsiville puolustajille.

ROSA
Paransi peliään turnauksen edetessä. Oli aluksi vaikeuksissa prässääviä puolustajia vastaan, mutta totuttuaan kainsainväliseen pelirytmiin pystyi toimittamaan palloja haluttuihin paikkoihin hyvällä tarkkuudella. Heitti tarvittaessa kaukaa tai ajoi korille, piti puolustajansa jatkuvasti varpaillaan.

FIINA
Erittäin varma otteinen korin tekijä, niin läheltä kuin kaukaakin. Pisti palloa koriin tasaisesti koko turnauksen ajan. Puolustuspäässä sijoittui fiksuna pelaajan hyvin eikä juuri hävinnyt kaksinkamppailuja. Ei ollut kentän nopeimpia, mutta hyvien ajoitustensa ansiosta oli usein vapaa. Joukkueen paras nopeiden hyökkäysten päättäjä.

EMMA
Puolustuspään luottopelaaja, jonka pystyi heittämään ketä vastaan tahansa. Haastoi päättäväisesti kaikkia vastustajia kokoon katsomatta. Hyökkäyspäässä ennakkoluulottomia ratkaisuja niin lähetä kuin kaukaakin. Oli joukkueelle hyödyllinen kaikilla kentän osa-alueilla. 

JANNIINA
Pommin varma korin tekijä 3-sekunnin alueelta. Oli myös joukkueen parhaita syöttäjiä, osasi lukea peliä ja pistää palloa liikkeelle oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Vahvaa levypallopelaamista kummassakin kenttäpäädyssä, kookkaana pelaajana pystyi pitämään asemansa vaikka kuinka tönittiin.

ANNA-SOFIA
Erinomainen kaukoheittäjä, jota vastustaja ei voinut jättää koskaan merkkaamatta. Pärjäsi myös sähäkkyydellään puolustuspäässä. Terhakka nopeisiin hyökkäyksiin lähtijä, joka aiheutti jatkuvasti vaivaa huonosti palaavalle puolustukselle.

HANNA
Pehmeäkätinen sisäpelaaja, jonka ovelat ja tarkat syötöt tekivät pahaa jälkeä puolustuksen seassa. Pystyi tarvittaessa itsekin heittämään koreja isompia puolustajia vastaan monipuolisella ratkaisuarsenaalillaan. Pelasi oikealla tavalla kovaa eikä jäänyt siitä tuomareille kiinni kuin muutaman kerran.

**********

Maanantai 11.5.

Aulaan kokoontui väsyneitä urheilijoita jo klo 06.00. Pikaisen aamiaisen jälkeen tavarat ja pelaajat lastattiin pikkubusseihin ja matka kohti lentokenttää alkoi.

Turkish Airlines osasi hommansa. Joukkue pääsi nopeasti ryhmätsekkauksesta läpi ja siirtyi verovapaalle puolelle tekemään viimeisiä tuliaisostoksia.

Itse lento sujui hiljaisuuden vallitessa, kun väsyneet urheilijat nukkuivat univelkaansa pois.  Lea piti jokaisen kanssa lyhyen palautepalaverin, jossa käytiin läpi turnauksen pelillistä antia.

Kaikkien matkatavarat tulivat perille. Pelaajat ja staffi hyvästelivät toisensa. MM-reissu oli päättynyt. PHYK pelasi kahdeksan peliä, joista voitti viisi. Ei ollenkaan huono saldo. Kahden vuoden päästä kekkerit ovat Kiinassa.

**********

Sunnuntai 10.5.

PHYK-läiset eivät olleet moksiskaan aikaisesta herätyksestä, sillä aamuapalan jälkeen oli taas aikaa maata rannalla ennen kuin lähtö loppuotteluihin koitti.

Jälleen kerran alustavat aikataulut eivät pitämeet vaan lähtöä jostakin syystä siirrettiin. Tyttöjen tuttu kuski osasi kaikki mahdolliset oikopolut. Ryhmä oli ensimmäisten joukossa Fenerbachen ammattilaisjoukkueen koripallohallissa ja pääsi hyville paikoille.

Espanja näytti kaapin paikan tyttöjen finaalissa ja vei Turkkia mielin määrin. Espanjalaiset asuvat sisäoppilaitoksessa Barcelonan kupeessa ja harjoittelevat säännöllisesti kaksi kertaa päivässä. Joukkue oli kottu 1993-syntyneistä maajoukkueessa pelaavista tai sen ringissä olevista tulevaisuuden lupauksista.

Poikien loppuottelussa Turkki II oli ylivoimainen eikä Serbia alkua lukuun ottamatta pysynyt vauhdissa mukana. Isäntien mestarijoukkueessa pelasi mm. yksi miesten Euroliigaan tahkoava reilu 2-metrinen erittäin taitava kaveri. Turkkilaiset tulivat Besiktasin pyörittämästä yksityiskoulusta.

Palkintojen jako kaikkinen yksityiskohtineen oli tuttua turkkilaista kaaosta. Parhaan pelaajan pytty annettiin väärälle pelaajalle, fair play –palkinto kuulutettiin kahteen otteeseen kahdelle eri joukkueelle. Loppujen lopuksi seremoniat saatiin pidettyä, We Are the Champions soitettua ja kisojen päätöspuheet pidettyä.

Hotellilla oli järjestetty jäähyväis-disco, jonka suosio oli valtava. Ala-aula muistutti vilkasta turkkilaista basaaria, jossa tekstiilejä vaihdettiin kovan tinkaamisen jälkeen. Tämä oli sitä kansainvälistä kanssakäymistä.

**********

Lauantai 9.5.

Joukkue sai jo toisen kunnon yöunen turnauksen aikana. Viineinenkin univelan poikanen oli nyt poistettu kehosta. Aamujumppana rannalla tytöt pelasivat ultimatea, jonka jälkeen taas perusteellinen lihashuolto aurinkoisella laiturilla.

Lounaan jälkeen oli vuorossa virallisten joukkuekuvien ottaminen sponsoreille kaikissa mahdollisissa varusteissa. Sessio pidettiin aurinkoisella laiturilla, jossa valoa riitti yllin kyllin.

PHYK:n MM-kisojen viimeisessä ottelussa vastaan asettui jo kertaalleen kohdattu Slovenia. Edellisen taiston oli vienyt balkanin tytöt.

Lea painotti palaverissa korvien välin merkitystä, sen avulla jokainen jaksaisi vielä tämän yhden kamppailun. Ottelu eteni suomalaisten käsikirjoituksen mukaan. Asta ja Janni pimensivät slovenialaisten tähitpelaajat näkymättömiksi ja muu joukkue piti huolen siitä, että vastustajan rivipelaajat pysyivät nuhteessa. 

Ero kasvoi jakso jaksolta. PHYK:n jalat ja pää olivat selvästi tuoreempia. Karkki sai naapurilta kovan iskun päähänsä ja hänet talutettiin vaihtopnekille. Sen verran huimausta tälli aiheutti, ettei tyttöä enää nähnty parketilla.  

Suomalaisten Istambulin MM-pelit päättyivät iloiseen 53 – 41 voittoon. Tulos tarkoitti sitä, että PHYK oli tänä vuonna sijalla 19. eli joukkue oli alemman loppusarjan paras. Paljon jossiteltavaa jäi alkulohkon kovuudesta, mutta kuten Harri sanoi moneen otteeseen ”pulinat pois, peli kertoo kaiken”.

- Jaksettin kuin jaksettiinkin pelata loppuun saaka. Pitkässä turnauksessa korvien väli ratkaisee, kun jalat ovat maitohaposta tönkköinä. Saatiin hieno revanssi Sloveniasta. Tunsimme naapurin ja pimitimme heidän tähtipelaajansa ja tässä on tulos, iloitsi Lea pelin tauottua. 

Loppuverryttelyn jälkeen bussi toi joukkueen takaisin hotellille, jossa tapahtui käsittämättömän nopea varusteiden vaihto: peliasuista hypättiin uima-asuihin ja suuntana oli auringonottoa hotellin uima-altaalla. Hämärän laskeuduttua ulkoa palasi iltapalalle enemmän tai vähemmän punoittavia koripalloilijoita.

Klo 15.00 Suomi - Slovenia 53 - 41 (31 - 23). Pistenikkarit: Hyökyvaara 8, Hakasalo 6, Sillanpää 1, Haavisto 2, Oljemark 9, Virtanen 2, Koivunen 13, Kuula 12

=> PHYK sijoittui MM-kisoissa sijalle 19 (27 maata mukana)

**********

Perjantai 8.5.

Joukkue sai pitkästä aikaan nukkua pitkään. Herätelläkseen kropan kunnolla tytöt suunnistivat Lean johdolla aamulenkille aurinkoiselle rannalle. Lauturilla tehdyn huolellisen venyttelyn jälkeen pelivarusteiden pakkaus ja bussilla peliin Ruotsia vastaan.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli vakuuttavinta puolustustyöskentelyä mitä PHYK MM-kisoissa oli tähähän mennessä esittänyt. Ruotsi oli totaalisesti vailla mahdollisuuksia saada omassa hyökkäyspässään mitään aikseksi. Tauon jälkeen länsinaapuri pisti kentälle aggressiivisen paikkaprässin, joka hetkeksi sotki suomalaisten hyökkäyssommitelmat. Viimeisellä neljänneksellä marssijärjestys oli palautunut taas oikeaksi, Suomi vei ja Ruotsi vikisi. PHYK:lle selkeä kymmenen pisteen voitto. 

- Ruotsalaiset pelaavat aina loppuun saakka. He eivät tälläkään kertaa heittäneet pyyhettä kehään vaan keksivät koko ajan jotakin uutta. Onneksi meiltä löytyi aina vastalääke kaikkiin heidän yrityksiinsä, kommentoi Lea. 

Paluumatkalla joukkue pysähtyi Niken outlet-myymälään. NBA-asut katosivat alta aikayksikön telineiltä. Shoppailu ei kuitenkaan jäänyt tähän. Ruokailun jälkeen sitä jatkettiin Istambulin toiseksi suurimmassa kauppakeskuksessa.

Iltapalaveri pidettiin tuttuun tapaan kapteenien huoneessa, jonka jälkeen itse kukin teki omat iltarutiininsa ja painui nukkumaan.

Klo 12.00 Suomi - Ruotsi 55 - 45 (25 - 8). Pistenikkarit: Hänninen 2, Hakasalo 3, Sillanpää 2, Haavisto 5, Oljemark 14, Virtanen 2, Koivunen 16, Tuomaala 3, Kuula 8

**********

Torstai 7.5.

PHYK:n aamupelirytmi jatkui. Herätys tapahtui taas kukon laulun aikaan, aamiainen vatsaan ja bussiin. Joukkueen tavoitteena oli aina olla pelipaikalla kolme varttia ennen ylösheittoa. Tällä kertaa massiivinen ruuhka jumiutti tytöt silmän kantamattomaan jonoon. Kuski teki parhaansa. Oikoi, kiilasi, painoi torvea ja käytti kaikki mahdolliset keinot, mutta pelihalliin joukkue pääsi vasta 20 minuuttia ennen pelin alkua. Tosin Slovenia saapui paikalle vieläkin myöhemmin.

Lyhyen, mutta terävän verryttelyn jälkeen käytiin taktiset kuviot läpi pukuhuoneessa. Takaisin kentälle, joka ensimmäisen kerran tässä turnauksessa ei ollut parketti vaan kumimatto.

Ottelun alku oli hyökkäyskilpailua. Kummankaan joukkueen puolustus ei ollut parasta mahdollista laatua. Ratkaisuja tuli molemmille paljon, mutta osumatarkkuudessa oli toivomisen varaa. Pikku hiljaa Slovenia hivuttautui karkumatkalle, kiitos PHYK:n runsaiden pallon menetysten sekä aivan liian kiltin levypallopelaamisen.

Kolmannella jaksolla rakennettu paikkapuolustus toi PHYK:n taas mukaan peliin. Pahimmillaan lähes kahdenkymmenen pisteen karkumatka kutistettiin neljään. Valitettavasti tässä vaiheessa pallo poltti tyttöjen sormissa, tuli pari erittäin pahaa menetystä, joista molemmista Slovenia välittömästi rankaisi ja peli oli sitä myöten taputeltu.

- Koko ajan mennään eteenpäin monilla eri pelin osa-alueilla, mutta pallon hallinta on näköjään meillä akilleen kantapää pelistä toiseen. Tänäänkin tytöt taistelivat loistavasti meidät takaisin mukaan peliin, mutta… Ei auta kuin katsoa taas eteenpäin seuraavan peliin, analysoi Lea Slovenia-peliä.

Heini veti tuttuun tapaan loppuverryttelyn. Jättiruuhkista viisastuneena joukkue ei palannut takaisin hotellille vaan meni pastalounaalle pelihallin viereiseen ravintolaan. Kerrankin pelien välissä oli riittävästi aikaa rauhoittua, levätä ja valmistautua kunnolla seuraavaan tasitoon.

Tsekki oli liikkeellä vain kahdeksalla pelaajalla. PHYK:n taktiikkana oli pitää vauhtia yllä, painostaa pallollisia pelaajia mahdollisimman ylhäältä ja näin väsyttää naapuria. Idea toimi ajoittain erinomaisesti. Pelitapa pakotti Tsekin valmennusjohdon vaihtamaan aloitusviisikon pelaajia ja aina silloin pohjois-haagalaiset hivuttautuivat pienelle karkumatkalle.

Valitettavasti myös PHYK:n tyttöjen pelaajamateriaali alkoi kaventua. Jannin ja Asin vatsataudit äityivät taiston kuluessa niin koviksi, että tytöt viettivät enemmän aikaa vessassa kuin pelikentällä. Tania sai kyynärpäästä tällin suuhunsa. Isku taittoi muutaman hampaan vinoon ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan paikattavaksi.

Anu otti vastuuta ja pisti sankarin viitan harteilleen. Tämä tarkkakätinen tyttö heitti kaksi tärkeää kolmen pisteen koria, jonka ansiosta suomalaisten karkumatka kasvoi tavoittamattomaksi. Tsekkien epätoivoiset viime hetket yritykset kilpistyivät haagalaisten raudanlujaan puolustukseen. Pelin päättyessä joukkue oli palannut taas voittokantaan. 

Voitosta huolimatta kaikki olivat huolissaan Tanian tilanteesta. Sairaalasta tuli kuitenkin hyviä uutisia. Hampaat oli saatu paikoilleen, edessä oli vielä röntgeniin meno. Joukkue kapusi tututksi tulleeseen kuljetusvälineeseen. Kotimatkan varrella pysähdyttiin kuvaamaan Tanian purukalusto. Täälläkin uutiset olivat hyviä, murtumia ei ollut hamaissa eikä leuassa. Pelit olivat kuitenkin ohi tässä turnauksessa.

Illan kohokohdaksi muodostui Heinin ja Anun syntymäpäivien juhlinta. Muu joukkue lauloi täydessä ruokalassa onnittelulaulut päivänsankareille. Koko sali palkitisi esityksen raikuvilla taputuksilla. Hiukan myöhemmin Märskyn poikien mieskuoro esitti klassisen Paljon Onnea Vaan otetuille juhlakaluille. 

Päivä oli ollut yhtä juhlaa niin joukkueelle kuin muutamille sen pelaajille. Kaiken kukkuraksi tytöt pääsivät ajoissa nukkumaan ja kun seuraavan päivän peli on vasta klo 12.00 niin monen univelat tuli nukuttua kerralla pois päiväjärjestyksestä.

Klo 09.00 Suomi - Slovenia 51 - 64 (29 - 37). Pistenikkarit: Hyökyvaara 5, Hakasalo 3, Sillanpää 4, Haavisto 2, Oljemark 8, Koivunen 20, Tuomaala 2, Kuula 7

Klo 15.00 Suomi - Tsekki 55 - 52 (35 - 30). Pistenikkarit: Hyökyvaara 2, Hänninen 6, Karppinen 6, Hakasalo 4, Haavisto 3, Oljemark 12, Virtanen 8, Koivunen 4, Kuula 10

**********

Keskiviikko 6.5.

Välipäivänäkään joukkue ei saanut nukkua. Aikaisella aamiaisella kaikki maat olivat yhtä aikaa paikalla, mutta jonot vetivät jo hyvin tässä vaiheessa turnausta. Porukat olivat oppineet mitä sapuskaa saa mistäkin.

Turkkilaisen tavan mukaan aikataulut oli suunniteltu huolellisesti. Lähdön aikaan tultiin jälleen kertomaan, että suunnitelmaan tuli pieni muutos. Kiertoajelun alkua siirrettiin puolella tunnilla eteenpäin. Luvan saatuaan kymmenet pikkubussit starttasivat yhtä aikaa hotellin edestä. Ruuhkasta huolimatta letka pääsi pian moottoritielle. Suuntana oli Hagia Sofia. 

Aikataulun mukaan bussit löysivät paikalle, mutta jälleen piti odottaa, tällä kertaa pääsylippuja. Rakennus oli maineensa veroinen. Massiivinen kupoli nousi kymmenien metrien korkeuteen. Vaikka paikalla oli kisailijoiden lisäksi paljon turisteja, kaikki mahtuivat hyvin sisään ja tilaakin jäi vielä paljon yli.

Myöhästymisen takia Top Kapin kierros jäi valitettavasti väliin. PHYK:n turistit suunnistivat museoituun haaremiin sekä Kamal Ataturkin valtavaan kotiin. Pihalla muutamat onnekkaat pääsivat yhteiseen valokuvaan komeiden vartiosotilaiden kanssa.

Paluumatkalla tytöt pysähtyivät pienoisbasaariin ostamaan tuliaisia. Tinkiminen kuului kuvaan ja se oli aika monella hallussa. Tyytyväisiä asiakkaita poistui paikalta kassit pullollaan kotiin vietävää tavaraa.

Kulttuurikierroksen päätti laivaristeily Euroopan ja Aasian välisellä Bosporin salmella. Tytöt valloittivat hyvät sisällä olevat lämpimät paikat. Ajan käydessä pitkäksi kehitti Harri erilaisia hoksottimia vaativia tehtäviä. Konkarikaarti näytti kyntensä selvittämällä pulmat nopeasti, joillakin junioreilla selvittäminen todennäköisesti jatkuu vieläkin…

Risteily kesti neljä tuntia. Sinä aikana laiva puksutti muutaman jättilaismäisen sillan alta, kävi aivan Aasian puoleisen rannan tuntumassa ja ajoi kiptaa toisen mm-kisajoukkueita kuljettavan laivan kanssa.

Paluumatka sujui tuttuun tapaan matelemalla miljoonakaupungin kaoottisessa ruuhkassa.

Iltaohjelmaan kuului vielä lenkki- ja venyttelyhetki hotellin edessä avautuvalla hiekkorannalla. Lea juoksutti tyttöjä ja veti heille perusteellisen venyttelyohjelman. Meressä kelluvat tappajameduusat pelottivat tyttöjä, mutta kimppuun ne eivät onneksi käyneet.

Jotkut tytöt päättivät liikunnallisen illan tutustumalla hotellin sisäuima-altaaseen, jossa meno oli enemmän kuin vilkasta. Poreallas pursui nautiskelijoita ja pommeja sinkoili altaaseen eri puolilta eri kansalaisuuksien toimesta. Rauhallisesta uintinautinnosta ei ollut tietoakaan.

Kapteenipari Heini ja Karkki toivottivat muun joukkueen taas tervetulleeksi illan palaveriin yllättävn siistiin huoneeseen. Lea kävi tuttuun tapaan tulevan päivän ohjelman läpi. Porukat siirtyivät nukkumaan ja odottamaan malttamattomina aamuyön minareetin rukouskutsua.

**********

Tiistai 5.5.

Peli taas klo 09.00, tällä kertaa hiukan lähempänä, joten aamiainen oli vasta 06.45. Matka sujui hiljaisuuden vallitessa, kukin omiin ajatuksiinsa vaipuneena. 

Pelipaikkana oli paikallisen kaupunginosan yksityisen yläasteen urheiluhalli. Rakennus oli iso betonimöhkäle, joka oli kylmä kuin mikä. Tyttöjen piti oikeasti pukeutua lämpimästi alkuverryttelyn ajaksi.

Vastaan asettui Kypros.  Kokoonpanoon kuului liuta pieniä ja vikkeliä pelaajia, joista muutama heitti heti korin nähtyään.  Lean muutettua pallollisen screenin puolustustapaa vaihtavaksi pelaajavartioinniksi, pysähtyi Kypros ja PHYK meni menojaan. Helppo voitto, mutta toisaalta helsinkiläiset olivat myös aika nälkäisinä liikkeelle, takaraivossaan edellisen päivän tappiot.

Seuraavaan peliin oli aikaa taas vain reilu tunti. Loppuverryttelyn jälkeen joukkue meni ulos koulun pihalle lämmittelemään. Piknikillä tankattiin varastoja hedelmien ja sämpylöiden voimin. Tytöt tekivät myös pr-työtä PHYK:n hyväksi. He kävivät poliisisaattueessa (!) kadun toisella puolella olevan koulun pihan aidan takana antamassa ala-asteikäisille pikkuoppilaille esitteitä. Ja voi sitä riemun määrää!

Pienen tauon jälkeen vastassa nyt jo lämmenneessä hallissa oli Sveitsi. Valitettavasti alppimaan pelaajat olivat MM-kisoissa aivan väärässä paikassa. Tasaistakin tasaisemmalla peluutuksella taululle saatiin luvut 100 – 0 eli se siitä. Päivän saldosarakkeeseen kertyi kaksi voittoa, mutta ihan eri kerroksen joukkueista kuin eilen. 

Pikkubussi vei pelurit takaisin hotellille. Ruokailun jälkeen pelaajat saivat valita lähteäkö seuraamaan Märskyn poikien peliä vain jäädäkö huoneisiin lepäämään. Osa käytti tilaisuutta hyväkseen ja jäi tekemään koulutehtäviä (!), osa suuntasi otteluun.

Lipuin ja erilaisin äänilaittein varustautuneet haagalaiset pitivät kaikuvassa hallissa mukavasti meteliä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa auttanut, sillä Israel koulutti sairastatapusten takia vajaalukuista märskyläisryhmää isän kädestä.

Hotellissa oli edessä illanvieton ohjelman suunnittelu yhdessä poikien kanssa. Kaikki joukkueet kokoontuivat suureen kokoustilaan, jossa jokaiselle maalle oli varattu kolme minuuttia aikaa pitää vapaamuotinen esitys omasta maastaan.

Suomalaisten osuus oli simppeli, mutta erittäin suosittu: joulupukin vetämä letkajenkka. Aluksi jonossa olivat vain suomalaiset, mutta idean tajuttuaan ryhmän pituus kasvoi ja kasvoi. Esitys oli yksi illan suosituimmista.

Esitysten jälkeen kaikki siirtyivät yläkerran puolelle, jossa joukkueet olivat pystyttäneet erilaisia info-pisteitä kertomaan omasta maastaan. Tarjolla oli maistiaisia, esittelylehtisiä sekä mainontaa sähköisessä muodossa. Suomalaisten salmiakki teki kauppansa. Osalle maistajista kokemus oli ensimmäinen ja miellyttävä sellainen.

Päivä päätettiin perinteiseen palaveriin kapteenien huoneessa. Keskiviikkona ei ole pelejä vain turkkilaista kulttuuria kiertoajelun merkeissä.

Klo 09.00 Suomi - Kypros 85 - 25 (41 - 17). Pisteet ja levypallot: Hyökyvaara 5/4, Hänninen 7/6, Mutikainen 2/2, Karppinen 4/2, Hakasalo 6/1, Sillanpää 6/1, Haavisto 13/2, Oljemark 6/4, Virtanen 8/9, Koivunen 8/8/5 koriin johtavaa syöttöä, Tuomaala 8/3, Kuula 12/6/6 syöttöä

Klo 12.00 Suomi - Sveitsi 100 - 0 (56 - 0). Pisteet ja levypallot: Hyökyvaara 9/0, Hänninen 6/3, Mutikainen 7/0, Hakasalo 5/0, Sillanpää 5/2, Haavisto 9/1, Oljemark 19/6, Virtanen 13/3/5 syöttöä, Koivunen 15/3/7 syöttöä, Tuomaala 8/2, Kuula 4/3

**********

Maanantain 4.5.

Kuusikolmekymmentä ylös ja aamiaiselle. Epäinhimmillinen herätysaika näkyi pelaajien kasvoilla. Aamiaisella oli hiljaista, kaikkia jännitti, joitakin ehkäpä vielä väsytti paitsi Karkkia, jolla riitti virtaa kuin pienessä kaupungissa. Naapurin minareetin rukouskutsu aamuyöllä aiheutti paljon spekulaatiota pöydän ympärillä, osa oli herännyt lauluun, osa ei edes ollut kuullut koko jutusta.

Tuttu bussikuskimme piti taas kaasupolkimen lattiassa. Aamulla ruuhkaa ei juurikaan ollut, joten pitkä matka taittui nopeasti. Jokaiselle joukkueelle oli annettu käyttöön oma pikkubussi, joka piti huolen ryhmän liikuttamisesta paikallisen kaaosmaisen liikennekulttuurin seassa.

Halli oli hieno. Lattia parkettia ja isot katsomot ympröivät kenttää kaikilta reunoilta. Tytöt aloittivat lämmittelyn, valmennuskaksikko piti omaa palaveriaan ja Tuokki sauhusi tuttuun tapaan joka suuntaan. 

Kapteenit toivat tytöt koppiin palaveriin. Lea kertasi ydinkohdat puolustuspäästä ja Harri hyökkäyksestä. Tuokin SSSSSSAHHHHHHH-huudon jälkeen takaisin kentälle. Verryttely jatkui. Osalla tytöistä jännityksen valkoiset laikut koristivat kasvoja.

Lopulta ylösheitto ja kauan odotetut MM-pelit alkoivat. Saksa painoi päälle kuin yleisen syyttäjä. Heidän pienet ja vikkelät takapelaajat olivat ihan ihossa kiinni päätyrajalta saakka. Nopeine käsineen he veivät palloja suomalaisilta kuin marjoja metsästä. Pallon hyökkäysalueelle saaminen tuotti suunnattomia vaikeuksia.

Alkuhämmennyksestä toivuttuaan PHYK:n tytöt alkoivat saada myös oman pelinsä raiteilleen. Palloja saatiin haluttuihin ratkaisupaikkoihin, mutta osumia ei tullut helpoistakaan tilanteista.

Aikalisillä, vaihdoilla, erilaisia puolustusmuotoja kokeilemalla joukkue yritti saada kiinni pelin rytmistä, mutta turhaan. Saksa ei horjunut, ei sitten millään. Reilu kahdenkymmenen pisteen karkumatka saatiin viimeisellä jaksolla kurottua kahteentoista, mutta muutaman Saksan riiston jälkeen alemaanit menivät menojaan.

Taiston tauottua pukukoppiin poistui pettyneitä PHYK-läisiä.

- Pallosta huolta pitämällä ja ns. helppojen paikkojen huomattavasti parempi hyödyntäminen olisi antanut meille mahdollisuuden pelata tänään voitosta. Aikuisten oikeasti: Saksa oli ihan voitettavissa ollut joukkue. Nyt vain turha kipsaaminen pois ja täysillä seuraavaan peliin, totesi Lea tytöille kopissa.

Tappiota ei ollut aika jäädä murehtimaan, Venäjän pelin alkuun oli hiukan yli tunti aikaa. Tytöt poistuivat loppuverryttelemään, jonka jälkeen pieni tankkauseväs vatsaan. 

Venäjä-pelin alkurutiinit sujuivat totutulla tavalla, Nyt kasvoista olivat poistuneet jännitysläikät, silmissä oli voitontahtoa, kehon kieli lupasi hyvää peliä.

Venäjä oli pitkähkö joukkue, jonka peli kuitenkin perustui takapelaajien korille ajoihin, joko pallollisen screenin takaa tai selkeistä 1-1 –tilanteista. Pallolliset screenit tyrehdytettiin erinomaisella joukkuepuolustuksella ja korille ajot vahvalla jalkatyöllä. Vastustaja pakotettiin häirittyihin kaukoheittoihin.

Itänaapuri pysyi kolmanteen jaksoon saakka pienoisessa johdossa, karkaamatta kuitenkaan iskuetäisyyden ulkopuolelle. Viimeisellä neljänneksellä PHYK:n tytöt saivat hurmion päälle. Jannin, Astan ja Hannan vahvaakin vahvempi levypallopeli poimi venäläisten ohiheitot vihreäpaidoile ja kun vielä hyökkäyspäässä pistettiin palloa kovalla itseluottamuksella koriin, oli taululla kohta suomalaisilla enemmän pisteitä.

Loppuminuutit taisteltiin kori korista. Sovitut asiat toimivat niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin. Venäläisten itseluottamus oli koetuksella. Heidän kädet ja suut kävivät siihen malliin, ettei voimasanoista ollut puutetta. Pelaajatoverit, valmentajat sekä tuomarit saivat kuulla kunniansa.

Naapurin pitempi materiaali oli kuitenkin liikaa sitkeille suomalaisille. Juuri ne ratkaisevat, viimeiset levypallot koreineen jäivät Venäjälle.  Tällä kertaa pikkuinen Suomi tuli maaliin hyvänä kakkosena (kiitos Väinä Linna).

- Loistava, loistava taistelu, jonka olisi suonut kääntyä tyttöjen voitoksi! Niin paljon pistettiin kroppaa likoon mustelmia pelkäämättä ja säästelemättä. Upeaa peliä, kertasi Lea ottelua pukukopissa pölyn laskeuduttua.

Kaksi tappiota kuitenkin tarkoitti sitä, että PHYK ei näissä MM-kisoissa pelaa mitalipelikaaviossa.

Loppuverryttelyssä oli hiljaisia koripalloilijoita, joita oikeasti nyppi tämäkin tappio, kuten urheilijalla pitääkin. Niin paljon oli pistetty likoon, mutta niin vähän oli jäänyt käteen.

Paluumatkalla Tuokki ruokki joukkueen viereisen kauppakeskuksen paikallisessa ravintolassa. Tunnelma alkoi taas pikku hiljaa nousta, kun ruokaa saatiin vatsaan.

Hotellilla nopea vaatteiden vaihto ja pikapikaa kisojen avajaisiin. Kiire oli odottamaan, sillä tilaisuus myöhästyi reilun tunnin. Isot päälliköt pitivät muutaman puheen ja kisaorganisaation lippu nostettiin ylös. Lopuksi mukana olevat joukkueet esiteltiin maittain raikuvien aplodien saattelemana.   

Paluun jälkeen tutut rutiinit suihkuineen, iltasapuskoineen ja palavereineen. Tappioiden nollaus oli jo aloitettu, tiistain peleihin valmistauduttiin henkisesti ja fyysisesti kovaa vauhtia.

Klo 09.00 Suomi - Saksa 49 - 65 (17 - 33). Pistenikkarit: Hänninen 1, Mutikainen 2, Sillanpää 10, Haavisto 3, Oljemark 9, Koivunen 11, Tuomaala 4, Kuula 9

Klo 12.00 Suomi - Venäjä 50 - 53 (24 - 31). Pistenikkarit: Hyökyvaara 2, Hänninen 2, Hakasalo 2, Sillanpää 7, Haavisto 4, Oljemark 6, Virtanen 6, Koivunen 18, Kuula 3

**********

Sunnuntai 3.5.

PHYK:n tyttöjen MM-kisaryhmä kokoontui täsmällisesti Helsinki-Vantaan lentoasemalle puolilta päivin. Tyylikkäästi pukeutunut ryhmä selvitti massiivisen tavaramääränsä sutjakkaasti ja siirtyi turvatarkastuksen jälkeen shoppailemaan; staffi isännille vietäviä Suomi-lahoja ja pelaajat kaikkea ”todella tarpeellista”. Kone lähti ajallaan, kisamatka oli alkanut.

Rosa joutui koneessa erilleen muista, mutta säätämisen jälkeen pääsi muun porukan sekaan. Yleistä ilonpitoa, yllättävän hyvää ruokaa sekä torkkuja, siinä kolmen tunnin lennon anti.

Käsimatkatavaroihin oli pakattu peliasut sekä koripallotosuut, jotta matkalaukkujen lähtiessä elämään omaa elämäänsä jonnekin päin maailmaa, pelaaminen olisi silti onnistunut. Pelko oli turhaa, kaikki laukut tulivat perille, myös Harrin neljän jättilaukun arsenaali.

Joukkueen attasea johdatti porukan pikkubusseihin, jotka veivät hälisevät jännittäjät hotelliin. Matka taittui kohtalaisen nopeasti, kiitos ruuhkan pienuuden sekä kuskin painavan kaasujalan.

Perillä odotti viiden tähden Marin Princess hotelli. Ensi vaikutelma oli lupaava.

Tytöt ohjattiin suureen halliin, jossa alkoi mittava paperisota. Tuokki je Lea osasivat jo rutiinit sekä tunsivat suurimman osan Kansainvälisen koululaisurheiluliiton pomoista, joten nokka ei kauan tuhissut, kun kisapassit oli leimattu ja maksut maksettu.

Sitten alkoi tökkiä. Isäntien vastuulla oli huoneiden jako. Asiaa hoiti yksi mies. Jonoa oli monen maan verran. Passit kopioitiin yksi kerrallaan, verrattiin tilattuja huoneita nyt jaettaviin. Yllätys, yllätys nämä tiedot eivät täsmänneet ja tämä johti kohtalaisen kovaa säätämiseen ja kaaokseen.

Staffi lähetti tytöt attasean kanssa syömään, sillä ilta oli jo pitkällä. Reilun tunnin odottamisen jälkeen PHYK:n vuoro tuli. Tilaus ja saatavat huoneet eivät täsmänneet. Asioita väännettiin rautalangasta, käytettiin käsiä apuna, piirrettiin paperille kuka on mies ja kuka nainen, kuka kenenkin kanssa pitäisi asua jne. jne. Lopulta päästiin kaikkia edes hiukan tyydyttävään lopputulokseen ja majoittumaan.

Huoneet olivat hyvät ja tilavat. Kolme tyttöä mahtui niihin tavaroineen oikein hyvin. Kaikki tarvittavat palvelut lötyivät jääkaapista vessan puhelimeen.

Kello lähenteli jo puolta yötä, kun joukkue piti palaverin seuraavan päivän aikataulusta. Väsyneet silmät pysyivät juuri ja juuri auki. Henki oli kuitenkin hyvä, käsin kosketeltava. Kädet yhteen, huuto ja nukkumaan. PHYK:n MM-turnaus oli alkanut.

**********

Kisaohjelma (30.4.)

SU 3.5. => matkapäivä
MA 4.5. => alkusarjan ottelut & kisojen avajaiset
TI 5.5. => jatkopelit
KE 6.5. => jatkopelit
TO 7.5. => kaupunkikierros & "Kansat kohtaavat" -illanvietto
PE 8.5. => sijoitusottelut
LA 9.5. => sijoitusottelut
SU 10.5. => finaaliottelut & päättäjäiset
MA 11.5. => matkapäivä

**********

Lohkojaot julkaistu (28.4.)

A: Kiina, Kypros, Tanska
B: Espanja, Brasilia, Slovenia
C: Belgia, Irlanti, Viro
D: Venäjä, Saksa, SUOMI (PHYK)
E: Bulgaria, Hollanti, Puola
F: Turkki, Unkari, Ruotsi
G: Israel, Slovakia, Sveitsi
H: Serbia, Italia, Latvia
I: Ranska, Luxemburg, Tsekki

=> kaksi jatkoon mitalipelikaavioon

**********

Koululaisten koripallon Istanbulin MM-kisoihin matkaavan tyttöjen joukkue on nimetty (1.4.)

Rosa Haavisto
Heini Hakasalo
Ida Hyökyvaara
Karoliina Hänninen
Anu Karppinen
Janniina Koivunen
Hanna Kuula
Tania Mutikainen
Fiina Oljemark
Asta Sillanpää
Anna-Sofia Tuomaala
Emma Virtanen

Kansainvälisen koululaisurheiluliiton sivuilta löytyy lisää infoa: http://www.isfsports.org/sports/default_abstracts.asp?id=1405

**********

Koripallotytöt MM-kisoihin Turkkiin (29.1.)

PHYK:n tyttöjen koripallojoukkue matkaa toukokuun alussa koululaisten MM-kisoihin Istanbuliin. Lea Hakalan valmentama joukkue valmistautuu parhaillaan kohtaamaan helteisessä Turkissa maailman valioita. MM-kisamatka on koulun tytöille jo toinen, sillä 2003 vihreäpaidat edustivat maatamme eksoottisessa Brasiliassa. Siinä välissä ovat pojat kantaneet Suomen värejä; 2005 Puolassa sekä 2007 Ranskassa.