Ajankohtaista

7. luokan oppilaaksiotto – hyväksytyt 2022

Pohjois-Haagan yhteiskoulu julkaisi oppilasvalinnat perjantaina 18.3.2022 klo 10.00. Tämä käytäntö ja aikataulu koskee vain Pohjois-Haagan yhteiskoulua. Muilla kouluilla voi olla tästä poikkeavia oppilaaksioton julkaisemisen tapoja.

Tänä vuonna muodostettiin

  • kolme yleislinjan luokkaa (lähinnä oman oppilaaksiottoalueemme oppilaista muodostetut luokat)
  • kaksi urheiluyläkoulun urheiluluokkaa
  • yksi matematiikka/urheilun ja matematiikan yhdistelmäluokka. Tälle luokalle ensisijainen kriteeri oli matematiikkakokeessa onnistuminen. Tuosta matematiikkakokeessa menestyneiden joukosta osa siis valittiin myös urheilupainotukseen liikuntakokeen perusteella.

Suuret hakuluvut tarkoittavat valitettavasti sitä, että pystyimme valitsemaan kouluumme vain hyvin pienen osan erittäin hyvistä hakijoista. Valitsematta jääneiden joukossa on selvästikin todella kovan tasoisia pyrkijöitä. Tämä ei ole toivottava tilanne, mutta kouluun mahtuu vain rajallinen määrä oppilaita. Koska oman alueen oppilaita oli tänä vuonna verraten paljon, vähensi se puolestaan painotetun opetuksen luokkiemme määrää.

Jos et ole valittujen joukossa painotettuun opetukseen, niin toivon, ettet menetä innostustasi liikuntaa tai matematiikkaa kohtaan. Pitkän kokemuksemme perusteella tiedämme, että niin liikunta kuin matematiikka voivat sujua elämässä erittäin menestyksekkäästi, vaikka näissä kokeissa on jäänyt valittujen ulkopuolelle. Osa hakijoista saa iloksemme kuitenkin paikan muihin painotetun opetuksen kouluihin meidän kokeidemme avulla.

Toisaalta on hienoa, että myös yleislinjallemme oli halukkaita hakijoita myös oman oppilaaksiottoalueemme ulkopuolelta. Valitettavasti kaikkia halukkaita ei voitu kuitenkaan valita näillekään luokille.

Ylemmille vuosiasteille (8. tai 9.lk) pyrkineiden valintapäätökset tehdään myöhemmin keväällä. Otamme yhteyttä valittuihin koululta käsin.

Tarvittaessa valintakokeisiin liittyviin tiedusteluihin vastaavat seuraavat henkilöt seuraavina aikoina:

urheilupainotus ja yleislinja / Tuomas Raja puh. 050 3515 375
ti 22.3. klo 16.30–18.30
to 24.3. klo 8.30–10.30
ti 29.3. klo 8.30–10.00

matematiikkapainotus / Sari Aikio puh. 050 3515 375
ti 22.3. klo 8.30–9.30
ke 23.3. klo 8.30–9.30
pe 25.3. klo 10.15–11.00

TOIVOMME KAIKKIEN NOUDATTAVAN YLLÄ OLEVIA SOITTOAIKOJA. SUURESTA PUHELUJEN MÄÄRÄSTÄ JOHTUEN EMME PYSTY VASTAANOTTAMAAN MUULLOIN PUHELUITA TAI SOITTOPYYNTÖJÄ!

Mikäli asiasi koskee luokkatoivomusta, ainevalintaa tai muuta ryhmittelyyn liittyvää asiaa, ottakaa suoraan yhteyttä lukujärjestysten ja ryhmittelyiden tekijään Sami Auersalmeen sähköpostilla sami@phyk.fi.

Kannustavin terveisin

Tuomas Raja
rehtori

LOMAKKEITA HYVÄKSYTYILLE

Koulumatkatukianomus

Erityisruokavaliokysely

Terveyskysely – huoltaja

Terveyskysely – oppilas

KOULUUN 7. LUOKALLE HYVÄKSYTYT

Alla olevissa listoissa on mainittu kaikki sellaiset painotusluokille valitut oppilaat, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen internetissä. Kaikille hyväksytyille on lisäksi lähetetty kirje kotiin ja heille on lähetetty tekstiviesti valinnasta.

Yleislinjalle on hyväksytty kaikki omalta oppilaaksiottoalueelta meille hakeneet oppilaat. Lisäksi muille yleislinjan luokille valituille oppilaille on ilmoitettu asiasta. Kaikille hyväksytyille on lähetetty kirje kotiin ja heille on lähetetty tekstiviesti valinnasta…

Tämä käytäntö ja aikataulu koskee vain Pohjois-Haagan yhteiskoulua. Muilla kouluilla voi olla tästä poikkeavia oppilaaksioton julkaisemisen tapoja.

Oppilaspaikkaa ei tarvitse erikseen vahvistaa.

URHEILUYLÄKOULUN URHEILULINJALLE HYVÄKSYTYT

Abdullahi Macaad Khalid
Ahlstedt Emmi Maria Chun
Andelin Nella Ada Lyydia
Ansamaa Niklas Daniel
Apajalahti Anni Iiris Ulrika
Fredrikson Juuso Anton Elias
Helske Minea Aurora
Henttinen Juliana Matilda
Hulkkonen Eetu Petteri
Huttunen Joonas Aleksi Oliver
Höri Jimi Julius Jerzy
Junno Minea Mikaela
Kaasik Robert
Kanerva Minttu Juulia
Karjalahti Frans Eliel
Karsikko Eero Alexander
Koirikivi Sanni Silvia
Krause Matilda Elle Julia
Kuokkanen Johannes Henrik
Kupari Aapo Matias
Kurttila Johannes Paavo
Kyntölä Joona Olavi
Laamanen Oskari Mikael
Lee Luna Chang Mei
Leppämäki Ronja Ida Eveliina
Loikkanen Stella Kristina
Lovén Aleksandra Olivia
Mero Aino Emilia
Nurmenkari Axel Aarre Olavi
Nylund Eetu Joonas
Nyström Lilja Amanda
Peltola Pinja Julia
Puurunen Kai Viljo Juhani
Reijonen Toomas Mikael
Reis Helmi Martina
Räsänen Akseli Juho Toivo
Räsänen Olivia Erika
Sarelius Ulrika Sirkku
Somero Lucas Samuel
Suokas Matilda Minea Sofia
Tamminen Pinja Lumia
Tarvainen Mai Alexandra
Teimonen Matilda Aava Alissa
Varila Valtter Otto Johannes
Vauhkonen Veikka Timo Antero
Vuorenmaa Janina
Vuosku Viljami Niila Johannes

MATEMATIIKKALINJALLE HYVÄKSYTYT

Holopainen Ida Sofia
Karinharju Aaro Juhani
Koukku Neea Isabella
Koutaniemi Milla-Mari Aleksandra
Laakso Lilian Linh Emilia
Rauhala Väinö Akseli Johannes
Sinivuori Leo Antero

MATEMATIIKAN JA URHEILUN YHDISTELMÄLINJALLE HYVÄKSYTYT

Ant-Wuorinen Noel Anton Otakar
Artemenko Anastasia
Bucht Sofia Aurora
Husu Lumi Leona
Ijäs Baltasar Aleksei
Keto Veikko Otto Valtteri
Kujansivu Anni Edith
Mc Carthy Alex Noah Christopher
Saarinen Veikka Oliver
Salminen Oskari Luka Elias
Suomalainen Inka Eira Kaarina
Tuomainen Jenna Ilona
Vapaaoksa Unto Eemeli
Väinölä Veera Mirjam
Åberg Amos Alfons

 

Halutessasi voit pyytää oppilaaksiottopäätöksen kirjallisesti koululta 31.3.2022 mennessä osoitteella
Pohjois-Haagan yhteiskoulu
Pietari Hannikaisen tie 6
00400 HELSINKI

Takaisin ylös