
Ajankohtaista
7.-luokkalaisten oppilaaksiotto 2026
Pohjois-Haagan yhteiskoulu postittaa oppilaaksiottopäätökset keskiviikkona 25.3.2026. Kaikille Pohjois-Haagan yhteiskouluun hakeneille lähetetään päätöskirje kotiin. Päätöskirjettä ei lähetetä sellaisille hakijoille, jotka ovat päässeet ylemmän hakutoiveen kouluun.
Huom! Valittujen oppilaiden nimiä ei julkaista kotisivuillamme, eikä päätöksistä lähetetä tekstiviestiä. Oppilaaksiottopäätöksiä ei voida kertoa puhelimitse. Muihin oppilaaksiottoon liittyviin tiedusteluihin voidaan vastata vain alla mainittujen soittoaikojen puitteissa. Toivomme kaikkien noudattavan ilmoitettuja puhelinaikoja.
Tänä vuonna muodostettiin
- kolme yleislinjan luokkaa (oman oppilaaksiottoalueemme oppilaista muodostetut yleislinjan luokat)
- kaksi urheiluluokkaa
- yksi matematiikkaluokka, jolla osalla oppilaista on myös urheilun painotus. Tälle luokalle ensisijainen kriteeri oli matematiikkakokeessa onnistuminen. Matematiikkakokeessa menestyneiden joukosta osa valittiin myös urheilupainotukseen urheilukokeen perusteella.
Tänä vuonna hakijoita oli erittäin paljon. Suuret hakuluvut tarkoittavat valitettavasti sitä, että pystyimme valitsemaan kouluumme vain hyvin pienen osan erittäin hyvistä hakijoista. Jos et ole valittujen joukossa painotettuun opetukseen, niin toivomme, ettet menetä innostustasi liikuntaa tai matematiikkaa kohtaan.
Omalla alueellamme asuva ikäluokka on myös varsin suuri, joten yleislinjan luokille voitiin valita tänä vuonna vain oman oppilaaksiottoalueemme oppilaita.
Valintakokeisiin ja oppilaaksiottoon liittyvät tiedustelut
urheilupainotus ja yleislinja / Olli Lehtonen puh. 050 351 5375
ke 1.4. klo. 9.30 – 11.00
ti 7.4. klo. 10.30 – 12.00
ke 8.4. klo. 9.30 – 10.30
matematiikkapainotus / Sari Aikio puh. 050 351 5375
to 2.4. klo. 8.30 – 10.00
ti 7.4. klo. 14.15 – 15.00
Toivomme kaikkien noudattavan yllä olevia puhelinaikoja. Muina aikoina emme pysty valitettavasti vastaanottamaan puheluita tai soittopyyntöjä.
Luokkatoiveita emme valitettavasti ryhmittelysyistä pysty kovin paljon huomioimaan. Jos kuitenkin haluat esittää luokkatoiveen, niin kirjoita se sähköisen oppilasilmoituksen lisätietokenttään sunnuntaihin 12.4.2026 mennessä. Huomioimme toiveita, jos ne ovat ryhmittelyperiaatteiden puitteissa mahdollisia.
Keväisin terveisin
PHYK:n väki
LOMAKKEITA HYVÄKSYTYILLE
Koulumatkatukianomus
Terveyskysely – huoltaja
Terveyskysely – oppilas