
Minkä ikäinen olet:
18 vuotta
Missä asut ja ketä kuuluu perheeseesi:
Asun Paloheinässä äitin, pikkuveljen ja pikkusiskon kanssa.
Missä seuroissa urheilet:
Harrastan yhdistettyä. Hiihtoseurani on VHS ja mäkihypyssä edustan Lahden Hiihtoseuraa sekä pelaan jalkapalloa HPS:ssa.
Miten löysit nämä lajit:
Aloitin hiihdon jo varmaan ennen kuin opin kävelemään, sillä äitini on entinen kilpahiihtäjä ja tykkäsi viedä minua pienenä paljon ladulle. Mäkihypyn aloitin 9-vuotiaana, kun pappa vei minut ekaa kertaa Lahteen kokeilemaan kuuden metrin mäestä. Muistaakseni kaaduin ekan hypyn, mutta kiipesin kuitenkin vielä uudestaan torniin ja taisin pysyä toisen hypyn jo pystyssä.
Jalkapallon aloitin pienenä HPS:in kesäleirillä noin 5-vuotiaana.
Miten urasi on edennyt:
Yhdistetyssä minut valittiin vuonna 2021 Projekti 2026 -ryhmään, jonka tavoitteena oli tähdätä tämän vuoden Milano-Cortinan olympialaisiin. Vuoden 2022 talviolympialaisten jälkeen kansainvälinen olympiakomitea kuitenkin päätti, että seuraaviin olympialaisiin pääsee yhdistetyssä vain miehet. MM-kisoissa naisten yhdistetty on kuitenkin edelleen ohjelmassa ja pääsin vuonna 2023 Planican MM-kisoihin 15-vuotiaana. Samana talvena edustin Suomea myös nuorten-MM kisoissa Kanadan Whistlerissä. Olin ensimmäisessä yhdistetyn maailmancupin osakilpailussa 2024 joulukuussa, mutta vasta tänä talvena olen päässyt kiertämään enemmän maailmancupin kisoja eri puolilla keski-Eurooppaa. Parhaan sijoitukseni tänä talvena sain Ramsaun maailmancupista, jossa olin 19. Olen ollut tänä talvena myös kolmesti podiumilla Continental Cupissa. Tämän kauden päätavoitteet ovat kuitenkin nuorten-MM kisoissa, jotka järjestetään Norjassa maaliskuun alussa.
Jalkapalloa pelasin HJK T07 Akatemia -joukkueessa vuosina 2016-2022 ja olin mukana, kun voitettiin Suomen mestaruus vuonna 2022. Vaihdoin viime keväänä HJK:sta HPS:iin ja tein heidän kanssa toukokuussa juniorisopimuksen. Pelasin ja treenasin viime kesän liigajoukkueen mukana ja sain myös ensimmäiset minuutit Kansallisessa Liigassa.
Missä ovat vahvuutesi:
Osaan ottaa asiat aika rennosti enkä stressaa liikaa turhista. Urheilussa vahvuuteni on monipuolinen harjoittelutausta. Harrastan edelleen ja olen koko ikäni harrastanut eri lajeja, jonka ansiosta olen pystynyt kehittämään montaa eri osa-aluetta samanaikaisesti. Hiihtoharjoittelu on kehittänyt fyysistä kuntoa sekä jalkapallo nopeusominaisuuksia. Uskon, että monipuolisen harjoittelun ansiosta olen päässyt kovalle tasolle eri lajeissa.
Ketka ovat valmentajiasi:
Yhdistetyssä minulla ei varsinaisesti ole yksittäistä seuravalmentajaa vaan useita henkilökohtaisia valmentajia. Mäkihypyssä minua valmentaa Ossi-Pekka Valta ja Jouni Kaitainen, he ovat mukavia ja rentoja, tulen hyvin toimeen heidän kanssaan. Hiihdossa valmentajinani toimii Ismo Hämäläinen ja äiti. Mielestäni on tärkeää, että hiihtoharjoittelussa on mukana myös joku muu ulkopuolinen valmentaja, sillä todennäköisesti en pysyisi järjissäni jos joutuisin kuuntelemaan joka treeneissä oman äidin ohjeita.
Kuka oli ensimmäinen valmentajasi:
Varmaan oma äiti, joka alkoi valmentamaan mua 4-vuotiaana. 🙂
Kehu harrastamiasi lajeja:
Yhdistetty on mielestäni mahtava laji, sillä siinä pääsee koettelemaan itseään henkisesti mäkihypyssä sekä fyysisesti hiihdossa. Omasta mielestä myös suksien kanssa lentäminen on aika siistiä.
Fudis on mulle henkilökohtaisesti hyvää vastapainoa raskaalle hiihtoharjoittelulle ja treeneissä on kiva päästä harjoittelemaan yhdessä kavereiden kanssa.
Mikä yhdiistetyssä on haastavinta:
Vaikeinta on kahden täysin erilaisen lajin tasapainottaminen. Yhdistetyssä molempien lajien pitäisi olla aika tasavahvoja, joten harjoittelu pitää myös rytmittää siten, että kaksi lajia kehittyisi yhtä aikaa paremmaksi.
Onko Sinulla esikuvia:
Yhdistetyssä idoleitani ovat Eero Hirvonen ja Ilkka Herola. Oli mielestäni hienoa katsoa, kun Ilu ja Eehi toi juuri päättyneistä olympialaisista Suomelle monta mitalia kotiin. Jalkapallossa suurin idolini on CR7.
Onko matkan varrella ollut muitakin lajeja, jotka ovat ajan mittaan jääneet:
Pienenä harrastin ja kokeilin todella montaa eri lajia. Esimerkiksi aloitin jääkiekon 6-vuotiaana ja pelasin sitä 14-vuotiaaksi asti. Kokeilin myös esimerkiksi tennistä, mutta olin siinä mielestäni tosi huono, niin lopetin.
Minkälainen on normipäiväsi ohjelma:
Herään joskus klo 7:00 ja syön aamupalan yms. Jos on aamutreenit niin ajan Lahteen. Käyn siellä hyppäämässä tai tekemässä lajitaitoa, jonka jälkeen ehdin koululle n. klo 12:00. Koulun jälkeen on yleensä hiihtotreeni viiden aikoihin. Treenien jälkeen syön päivällisen ja meen nukkumaan.
Mitä teet ”vapaa-ajalla”, kun ei ole harjoituksia tai kilpailuja:
Vapaa-aika koostuu suurimmaksi osaksi treeneistä, mutta joskus jos on oikeasti vapaa-aikaa tykkään hengata kavereiden kanssa.
Minkälainen oli koulureittisi päiväkodista urheilulukioon:
Päiväkodin kävin päiväkoti Valkeassa ja alakoulun Paloheinän ala-asteella. Yläkoulussa olin Phykissä.
Miten pärjäät koulussa:
Lempiaineeni lukiossa on englanti ja psyka. Osaan mielestäni aika hyvin enkkua, joten sitä on kiva opiskella. Psyka on mielestäni mielenkiintoista, jonka vuoksi tykkään opiskella sitä. Pärjään koulussa ihan ok. Joudun talvella vaan olemaan paljon kisareissuilla, siksi poissaoloja kertyy aika paljon. Yritän kuitenkin parhaani mukaan tehdä tehtäviä myös reissuissa.
Miksi tulit Pohjois-Haagan yhteiskouluun:
Tulin Phykkiin koska monet kaverini hakivat tänne samaan aikaan ja tiesin, että pystyn yhdistämään urheilun ja opiskelun parhaalla mahdollisella tavalla täällä.
Onko PHYK:ssa jotakin parannettavaa:
Ei.
Lähetä terveiset muille koulumme urheilijoille:
Pitäkää hauskaa, kaikkea ei tarvii ottaa niin vakavasti!