Ajankohtaista

7. luokan oppilaaksiotto – hyväksytyt 2020

Hakijoita kouluumme oli tänäkin vuonna erittäin paljon.

Tänä vuonna muodostettiin kaksi yleislinjan luokkaa, yksi urheiluyläkoulun urheiluluokka, yksi perinteinen liikuntaluokka ja kaksi matematiikka/liikunta- ja matematiikkaluokkaa. Näille viimeksi mainituille luokille ensisijainen kriteeri oli matematiikkakokeessa onnistuminen. Tuosta matematiikkakokeessa menestyneiden joukosta osa siis valittiin myös liikuntapainotukseen liikuntakokeen perusteella.

Suuret hakuluvut tarkoittavat valitettavasti sitä, että pystyimme valitsemaan kouluumme vain hyvin pienen osan erittäin hyvistä hakijoista. Valitsematta jääneiden joukossa on selvästikin todella kovan tasoisia pyrkijöitä. Tämä ei ole toivottava tilanne, mutta kouluun mahtuu vain rajallinen määrä oppilaita.

Jos et ole valittujen joukossa painotettuun opetukseen, niin toivon, ettet menetä innostustasi liikuntaa tai matematiikkaa kohtaan. Pitkän kokemuksemme perusteella tiedämme, että niin liikunta kuin matematiikka voivat sujua elämässä erittäin menestyksekkäästi, vaikka näissä kokeissa on jäänyt valittujen ulkopuolelle. Moni oppilas sai iloksemme kuitenkin paikan muihin painotetun opetuksen kouluihin meidän kokeidemme avulla.

Toisaalta on hienoa, että myös yleislinjallemme oli paljon halukkaita myös oman oppilaaksiottoalueemme ulkopuolelta. Valitettavasti kaikkia halukkaita ei voitu kuitenkaan valita näillekään luokille.

Ylemmille vuosiasteille (8. tai 9.lk) pyrkineiden valintapäätökset tehdään myöhemmin keväällä.

Tarvittaessa valintakokeisiin liittyviin tiedusteluihin vastaavat seuraavat henkilöt seuraavina aikoina:

liikunta ja yleislinja / Tuomas Raja puh. 050 3515 375
ma 23.3. klo 15.00–17.00
ke 25.3. klo 15.00–17.00
pe 27.3. klo 8.30–10.30
ma 30.3. klo 14.00–15.00

matematiikka / Sari Aikio puh. 050 3515 375
ma 23.3. klo 8.30–9.30
ti 24.3. klo 8.30–9.30
ke 25.3. klo 8.30–9.30

TOIVOMME KAIKKIEN NOUDATTAVAN YLLÄ OLEVIA SOITTOAIKOJA. SUURESTA PUHELUJEN MÄÄRÄSTÄ JOHTUEN EMME PYSTY VASTAANOTTAMAAN MUULLOIN PUHELUITA TAI SOITTOPYYNTÖJÄ!

Mikäli asiasi koskee luokkatoivomusta, ainevalintaa tai muuta ryhmittelyyn liittyvää asiaa, ottakaa suoraan yhteyttä lukujärjestysten ja ryhmittelyiden tekijään Sami Auersalmeen sähköpostilla sami@phyk.fi.

Kannustavin terveisin

Tuomas Raja
rehtori

 

KOULUUN 7. LUOKALLE HYVÄKSYTYT

Alla olevissa listoissa on mainittu kaikki painotusluokille valitut oppilaat. He kaikki ovat antaneet luvan nimen julkaisuun internetissä.

Yleislinjalle on hyväksytty kaikki omalta oppilaaksiottoalueelta meille hakeneet oppilaat. Lisäksi muille luokille valituille oppilaille on ilmoitettu asiasta.

Kaikille hyväksytyille on lisäksi lähetetty kirje kotiin.

LIIKUNTALINJALLE HYVÄKSYTYT

Aalto, Bella Helena
Alopaeus, Felix Vilhelm
Crane, Oscar Johannes
Einonen, Aava Maria
Flink, Mia Katriina
Hakala, Jooa Daniel
Harmainen, Alina Taimi Inkeri
Hellgren, Mio Hermanni
Johansson, Jesper Juhani
Kantola, Samuel Kaarlo Tobias
Kerko, Anna Maija Katariina
Kumpulainen, Helmi Elisabeth
Lammi, Veikka Tapani
Lindholm, Henri Aleksi
Lindroos, Aku-Wilhelmi
Mettenranta, Kiira Sofia
Mäki, Oona Frida Katariina
Reunanen, Venla Rebekka
Ruokolainen, Lumi Linnea
Salomaa, Rasmus Mikael
Strömberg, Benjamin Jarl Ilmari
Tammelin, Nella Mikaela
Vallinoja, Taimi Tellervo
Wulff, Mikaela Leanne
Yli-Kokko, Frans Jaakko

MATEMATIIKKALINJALLE HYVÄKSYTYT

Eväsoja, Otto Juhani
Hao, Amelie Isabella Ziyi
Huhtala, Nooa Onni Alfred
Immonen, Minja Iida Marika
Koroknay-Pál, Ilona Katriina
Lakhanskaya, Alexandra
Lee, Daniel Chang Jian
Niemi, Maija Linnea
Rajaniemi, Viljami Samuel
Saarinen, Sini Maria
Salmenkaita, Irina Minerva
Suwanchi, Konyanon
Vesala, Jyry Joosua
Väyrynen, Asla Peitsa Elia

LIIKUNTA- JA MATEMATIIKKALINJALLE HYVÄKSYTYT

Anbarasan, Ilampirai
Aru, Gregor
Diallo, Angelina Diandra
Haapa, Saara Kerttu Emilia
Haapala, Elias Joona Aukusti
Heikkinen, Anton Markus Albert
Heikkinen, Kristian Kai Aleksi
Heliskoski, Niilo Henri Eevert
Holopainen, Emma Iines
Huhtamäki, Reko Eerik
Ijäs, Kasimir Timotei
Keisu, Nooa Walter
Kurittu, Elise
Lauha, Toivo Aamos
Laurikka, Hilla Irina
Leinonen, Elias Onni Elmeri
Liesiö, Eeva Anna Kaarina
Lindfors, Rony Matias
Liukkonen, Lukas Valtteri
Lybeck, Elmeri Matias
Martikainen, Akseli Pietari
Muhonen, Unna Ava Amalia
Oksama, Isla Frida Katariina
Palmu, Erika Aino Elviira
Peltonen, Eljas Elmo Mikael
Peltoniemi, Jooa Andreas Henrik
Petman, Jan Onni Ingmar
Pirskanen, Tara Edith Josefin
Porkka, Iris Maria
Salo, Valtteri Viktor Johannes
Saranen, Mikael Sebastian
Seppänen, Onni-Ilmari
Sipola, Juho Eero Juhanpoika
Veijola, Oona Maria Matilda

URHEILUYLÄKOULUN URHEILULUOKALLE VALITUT

Adler, Samu Emil
Ansamaa, Julius Samuel
Arpiainen, Matias Juhani
Barraza, Ariel
Hardén, Peetu Eerik Juhana
Haveri, Eevi Katrin
Hirvonen, Jenni Ilona
Karlin, Matias Henrikki Olavi
Kirilov, Martin Elias
Kontola, Kasperi Topias
Kurkinen, Kiia Aurora Alexandra
Luukkanen, Ada Julia
Mero, Toivo Matias
Muurinen, Miikka Oliveri
Mäkelä, Aada Myy Mariia
Palmu, Iida Vuokko Susanna
Pihamaa, Nicole Isabella
Rantaniitty, Otto Tapani
Reis, Olivia Evalisa
Somervuori, Jere Matti Juhani
Sundelin, Ada Sade Viola
Toikkanen, Lotta Helmiina
Tsupari, Veeti Mikael
Tuomela, Anni Elviira
Väisänen, Sofia Lumi Vanessa

Halutessasi voit pyytää oppilaaksiottopäätöksen kirjallisesti koululta 1.4.2020 mennessä osoitteella
Pohjois-Haagan yhteiskoulu
Pietari Hannikaisen tie 6
00400 HELSINKI

LOMAKKEITA HYVÄKSYTYILLE

Koulumatkatukianomus

Erityisruokavaliokysely

Terveyskysely – huoltaja

Terveyskysely – oppilas

Takaisin ylös