Kuukauden urheilija
Elmiina Siikala

Elmiina Siikala

Yleisurheilu

Minkä ikäinen olet:
16-vuotias

Missä asut ja ketä kuuluu perheeseesi:
Asun Mankkaalla, Espoossa vanhempieni kanssa. Minulla on kolme sisarusta, joista isosiskoni on jo muuttanut pois.

Missä seurassa urheilet:
Harrastan yleisurheilua HIFK:ssa ja päämatkani ovat 100 m ja 200 m. Saatan myös välillä juosta aitoja.

Miten aloitit lajisi:
Eskarissa olin ryhmäni nopein ja tykkäsin jo silloin juosta muita vastaan. Eräänä päivänä menin ja sanoin äidilleni, että haluan harrastaa juoksua. Hän sitten meni ja ilmoitti minut yleisurheilukouluun.

Miten urasi on edennyt:
Aloitin 7-vuotiaana Tapioissa. Tapioissa voitin ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin 14-vuotiaiden sarjassa. Vaihdoin vuotta myöhemmin HIFK:iin. Viime kesänä minut valittiin edustamaan Suomea U18 EM-kisoihin. Viime kesänä voitin myös 16-vuotiaiden 100 m:n Suomen mestaruuden.

Mitkä ovat vahvuutesi yleisurheilijana:
Toimin hyvin paineen alla. Saan itsestäni parhaiten irti mitä enemmän minua jännittää.

Kuka on seuravalmentajasi:
Valmentajani on Anne Suoranta. Hän on rohkea, suorasanainen sekä tekee aina kaikkensa urheilijoidensa eteen.

Kuka oli ensimmäinen valmentajasi:
En muista tarkalleen. Valmentajia on yleensä pari, vaihtuivat muutaman kerran. Pisimpään minua valmensi kuitenkin Tapioissa Kirsti Sysikaski.

Kehu omaa lajiasi:
Yleisurheilu on hauska ja monipuolinen laji, josta löytyy kaikille jotain tekemistä. Eikä vain yhteen lajiin keskittyminen estä esim. kiekonheiton kokeilua.

Mikä yleisurheilussa on haastavinta:
Pikajuoksussa tekniikan viilaaminen on todella tarkkaa. Myöskin peruskuntokaudella tehtävät nopeuskestävyys treenit vetävät aina hapoille.

Onko Sinulla esikuvaa:
Seuraan aktiivisesti somessa Suomen sekä maailman yleisurheilijoita. Minulla ei ole kuitenkaan tiettyä idolia, vaikka monet ovat antaneet inspiraatiota minulle.

Onko sinulla matkan varrella ollut muitakin lajeja, jotka ovat ajan mittaan jääneet:
Harrastin pienempänä tanssia, voimistelua ja ringetteä.

Minkälainen on normipäiväsi ohjelma:
Herään yleensä jo 6:30 ja teen aamutoimet. Saan usein äidiltäni kyydin, jolloin koulumatka kestää vain 10 min. Jos en saa, matka bussilla kestää n. 45 min. Koulua on melkein aina neljään asti ja lähden sieltä suoraan treeneihin. Treenaan yleensä kaksi tuntia ja pääsen kotiin seitsemän aikaan.

Mitä teet ”vapaa-ajalla”, kun ei ole harjoituksia tai kisoja:
Katselen sarjoja, piirrän tai olen vain kavereiden kanssa.

Minkälainen oli koulureittisi päiväkodista urheilulukioon:
Olin päiväkodissa Kuninkaisten päiväkodissa. Muutimme Mankkaalle, jossa aloitin Mankkaanpuron ala-asteella. Sieltä tulin PHYK:n yläasteelle ja aloitin nyt syksyllä lukion täällä.

Miten pärjäät koulussa:
Vielä en osaa sanoa miten lukio menee, saati mikä lemppariaineeni on, kun vasta aloitin. Yläasteella lemppareitani oli kuvis ja kemia.

Miksi tulit Pohjois-Haagan yhteiskouluun:
Halusin mahdollisimman hyvin yhdistää urheilun ja koulun. Mahdollisuus lähteä treeneihin aikaisemmin koulusta oli myös iso plussa.

Onko PHYK:ssa jotakin parannettavaa:
Ei ainakaan tällä hetkellä mitään tule mieleen. Viihdyn täällä ihan hyvin.

Lähetä terveiset muille koulumme urheilijoilla:
Tsemppiä treeneihin ja muistakaa kuunnella omaa kehoanne!

Takaisin ylös